This happens all the time. Joka kerta kun nään jonkun hyvän leffan niin se inspiroi tekemään jotain suurta, mutta sitten todellisuus ja arkinen ympäristö murskaa sen nousun ja viimeistään seuraavana aamuna kaikki on entisen tavallista.
Poroja suussa…
Manuaalisen tippalukon Moccamastereissa pitäis ehdottomasti olla vähintään joku valoilmaisin, mikä kertois että lukko on päällä. Onneks keitin vaan kuus kuppia ni ei valunu pahasti ohi suodattimen.
Kuolema odottaa kaikkia
Katselen tässä juuri samalla JIMiltä ohjelmaa Charley Boorman reissussa.Jaksossa ollaan Indonesiassa, ja siinä kerrotaan kylästä, jonka asukkaat suunnilleen koko elämänsä odottavat kuolemaansa. He saattavat säästää vuosia rahaa omiin hautajaisiinsa, ja itse hautajaisrituaalit ovat todella suuria ja näyttäviä. Tuhansia ihmisiä saattaa kokoontua viettämään puolitutun kyläläisen hautajaisia.
Uskonnotonta ihmistä kuolema saattaa pelottaa, mutta nämä kyläläiset suunnilleen odottavat, koska he pääsevät maallisesta taivalluksestaan eteenpäin kohti tuonpuoleista. Vaikka uskon, että heidän ajatuksensa tuonpuoleisesta ovat harhakuvia ja hömpänpömppää, niin se on sanottava, että kadehdin kyllä heidän uskonsa antamaa turvaa kuoleman kolkuttaessa oveen viikatteensa varrella. Sellaiselle, joka ei usko kuoleman jälkeen olevan mitään, kuolema on loppu. Uskoville se saattaa olla välivaihe, tai ikuisen onnen alku.
Tältä näyttää suurimpien teknologiayritysten organisaatorakenne. Löytyy selvää puurakennetta ja verkkoa. Kaavio pitää varmasti paikkansa, onhan se Internetistä löydetty ;).
